OHJELMISTO

PEKKA TÖPÖHÄNTÄ
Ensi-ilta 24.6.
Rakastettu Pekka Töpöhäntä kesällä 2026 AdAstra-teatterin 40-v juhlavuoden ohjelmistossa!
Pieni Pekka-kissa päätyy sattuman kautta salamatkustajana maalta kaupunkiin ja saa kodin mukavan perheen kotikissana. Asettuminen maalta kaupunkilaiskissaksi ei kuitenkaan suju aivan mutkattomasti, sillä kiltin luonteen lisäksi Pekalla on erilainen häntä, pieni töpö.
Uppsalan omasta mielestään komein kolli, Monni, ottaa Pekan silmätikukseen yhdessä Pilllin ja Pullan kanssa, mutta kiltteys ja kissayhteisön hyväksyntä voittavat lopulta kiusaajan ilkeyden ja muiden kissojen ennakkoluulot. Luvassa huimia kissaseikkailuja koko perheelle, kissamaista menoa ja muutama koirakin, kissojen mestaruuskilpailut, odottamattomia ystäviä ja opetus siitä, että reiluus ja kiltteys voittaa aina ilkeyden.
AdAstra-teatterin Pekka Töpöhäntä marssittaa näyttämölle kirjoista ja elokuvista tutut Pekan, Monnin, Pillin ja Pullan, Maija Maitoparran ja monia muita hahmoja, jotka ovat ihastuttaneet yhä uusia ja uusia lapsia jo vuodesta 1939, melkein 90 vuotta! Pekka Töpöhäntä on Niko Taskisen raikas ja hauska dramatisointi ja näytelmän ohjaa teatteriohjaaja Erika Hast.
Viimeksi Pekka Töpöhäntä on nähty AdAstra-teatterissa tasan 10 vuotta sitten, vuonna 2016, myös Erikan ohjauksena. Tuolloin Pekka Töpöhäntä teki teatterin katsojaennätyksen ja pitää sitä edelleen hallussaan.
Esitysajat
Ke 24.6. klo 18 Ensi-ilta
Pe 3.7. klo 18
la 4.7. klo 15
Su 5.7. klo 15
Ti 7.7. klo 18
Ke 8.7. klo 18
Su 12.7. klo 15 JA klo 18
Ti 14.7. klo 18
ke 15.7. klo 18
To 16.7. klo 18
Su 19.7. klo 15
Ma 20.7. klo 18
Ke 22.7. klo 18
La 25.7. klo 11 JA klo 15
Ma 27.7. klo 18
